Timo Korhosen kiitospuhe Dokumenttikillan kunniajäsenyydestä

Hyvät ystävät

Kiitos tästä huomionosoituksesta. Seura, johon minut liitätte, on vaikuttava: Mikko Wahlfors, Lasse Naukkarinen, Elisabeth Marschan, Jouko Aaltonen. Ihmisiä, joita arvostan suuresti.

Ehkä saan sanoa muutaman sanan.

Lainaan kirjailija Joel Haahtelan hienoa esseetä muutaman viikon takaisesta Hesarista. Haahtela pohtii siinä yksilön mahdollisuuksia osallistua maailmaan. Hän päättää esseensä sanomalla, että vastuu antaa elämälle merkityksen.

Tietysti on turha puhua vastuusta dokumentaristeille. Te ja mehän olemme sillä tavalla rakennettuja, että me kannamme vastuuta monista, liki kaikista yhteiskuntamme kipupisteistä. Se on meidän persoonassamme, se että kannamme vastuuta, koko maailmasta.

Joel Haahtela tiivistää esseensä sanomalla: ”Omasta itsestä antaminen on lahja, joka riistää yksinäisyydeltä tuhovoiman”.

Se on ollut minulle myös tapa olla olemassa. Ottaa vastuuta Dokumenttikillasta, DocPointista ja vuorollaan AVEKin tuotantoneuvojana. Tai tutkimalla dokumenttielokuvantekijöiden etiikkaa. Kaikki tämä on tapahtunut yhdessä monien hienojen, lahjakkaiden ihmisten kanssa. Monesti yksinäisessä työssä luottamustoimet ovat olleet välttämättömiä jaksamiselle. Se vuorovaikutus on rikastuttanut elämääni suunnattomasti.

Freud sanoi, että ihminen on terve, kun hän osaa rakastaa ja tehdä työtä. Minusta tuntuu, että meillä dokumentaristeilla nämä molemmat toteutuvat, mehän rakastamme työtämme, me rakastamme päähenkilöitämme. Välillä rakastamisemme saattaa kyllä mennä pakkomielteiseksi ja se saattaa aiheuttaa ongelmia omissa lähisuhteissa.

Kun uudet sukupolvet kysyvät, miten pitää toimia, minulla on vain yksi vastaus: yhdessä.

Minuun teki suuren vaikutuksen Veikka Lahtisen ajatus haastattelusta, joka koski hänen (yhdessä Pontus Porokurun kanssa) kirjoittamaa kirjaa, joka kertoo internetin uhkista. Lahtisen ajatus sopii erinomaisesti tienviitaksi dokumentaristeillekin.

”Meitä kiinnostaa orgaanisesti muotoutuva poliittinen liikehdintä, jossa kohteiden, vastausten ja taktiikoiden täytyy muodostua toiminnassa itsessään. Me voimme osoittaa suuntia ja ongelmia, mutta emme usko pystyvämme sanelemaan, mitä pitäisi tehdä”.

Ja aivan lopuksi.

Nyt kun Purran–Orpon hallitus leikkaa kulttuurimäärärahoista, on entistäkin tärkeämpää muistaa, että: - Meillä on vain toisemme.


Dokumenttikilta nimitti Timo Korhosen yhdistyksen kunniajäseneksi vuosikokouksessaan 28.5.2024 tunnustuksena pitkäjänteisestä ja laaja-alaisesta työstä suomalaisen dokumenttielokuvan hyväksi. Lue lisää